'

GDPR velvoittaa ja vastuuttaa

5.3.2018 Kirjoittanut Milla Pennanen

EU:n tietosuoja-asetuksen siirtymäaika päättyy tulevan toukokuun 25. päivä. Yrityksillä ja organisaatioilla on ollut silloin kaksi vuotta aikaa hoitaa hommat siihen kuntoon, että kaikkia EU:n jäsenmaita velvoittavaa lakia noudatetaan. Kaikkien rekisterinpitäjien on tullut tehdä nykytilastaan arvio sekä analysoida vastaako heidän henkilötietojen käsittely ja tietosuoja uuden asetuksen vaatimuksia. Ja sitten tietysti pitää toimia sen mukaisesti.

Tämä koskee myös pelialan yrityksiä, joilla on esimerkiksi valtava määrä dataa pelaajista. IGDAn Helsingin seminaarissa käsitelläänkin tätä aihetta ensi viikolla. Kannattaa tulla kuulolle!

PS. Järjestimme Insinööriliiton ja Ylempien toimihenkilöiden kautta eilen tiistaina 6.3. myös aiheesta koulutuksen, josta tehtiin webinaari. Tulen linkkaamaan sen tänne blogiin vähän myöhemmin päivityksen muodossa.

Update: Tässä linkki IGDAn sivuille, jossa kerrataan  mitä seminaarissa käsiteltiin.

JAA ARTIKKELI KOLLEGOILLESI:

KATEGORIA: | KOMMENTIT: Ei kommentteja
Milla Pennanen

Kirjoittaja

Milla Pennanen

Milla is the Executive Director of the Game Makers of Finland. She has a long background in journalism and gaming. She loves Star Trek, plays football and is a wannabe-bassist. She maintains Game Makers' channels and visits a lot of events in the game industry, whose moods and thoughts are shared in our social media channels. Contact: milla@peliala.fi IDs: Xbox JaDel2 / PS JaDelFINe / Game Center JaDel2_ / Twitch JaDelFINe

Kommentit

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *



Peliala.fi » Parhaat käytännöt pelialalle!
'

GDPR velvoittaa ja vastuuttaa

5.3.2018 Kirjoittanut Sami Vuolanne

EU:n tietosuoja-asetuksen siirtymäaika päättyy tulevan toukokuun 25. päivä. Yrityksillä ja organisaatioilla on ollut silloin kaksi vuotta aikaa hoitaa hommat siihen kuntoon, että kaikkia EU:n jäsenmaita velvoittavaa lakia noudatetaan. Kaikkien rekisterinpitäjien on tullut tehdä nykytilastaan arvio sekä analysoida vastaako heidän henkilötietojen käsittely ja tietosuoja uuden asetuksen vaatimuksia. Ja sitten tietysti pitää toimia sen mukaisesti.

Tämä koskee myös pelialan yrityksiä, joilla on esimerkiksi valtava määrä dataa pelaajista. IGDAn Helsingin seminaarissa käsitelläänkin tätä aihetta ensi viikolla. Kannattaa tulla kuulolle!

PS. Järjestimme Insinööriliiton ja Ylempien toimihenkilöiden kautta eilen tiistaina 6.3. myös aiheesta koulutuksen, josta tehtiin webinaari. Tulen linkkaamaan sen tänne blogiin vähän myöhemmin päivityksen muodossa.

Update: Tässä linkki IGDAn sivuille, jossa kerrataan  mitä seminaarissa käsiteltiin.

JAA ARTIKKELI KOLLEGOILLESI:

Tunne yhteisösi
Seuraa meitä instagramissa